Monday, May 16, 2011

Äkkigalleria 9: Taiteilijat

Elina Försti

Evijärveläinen kuvataiteilija Elina Försti tunnetaan suomalaisen maaseudun modernina kuvaajana. Hänen maalauksissaan sekoittuu romanttinen suomikuva maalaisidyyleineen ja latoineen rajoja rikkovaan värinkäyttöön. Taiteilija viettelee katselijan katsomaan totuttuja suomalaismaisemia uudelta kantilta luoden näin avoimempaa tulkintaa suomalaisuudesta.

Mikko Ijäs

Jyväskylästä kotoisin oleva, Helsingissä asuva Mikko Ijäs on tunnetuimpia suomalaisia digitaalisen taiteen pioneereja. Hän käyttää työskentelyssään Applen IPhonea ja IPadiä tallentaessaan piirtäen jokapäiväistä ympäristöään. Ijäs ammentaa kuvastonsa lähiympäristöstään ja läheisistään. Hänen kuvansa pulppuavat energiaa ja lämpöä väriarkaan ympäristöönsä suomalaisessa kulttuurissa.

Friidu Kahjo

Kahjo on taiteellisessa työskentelyssään muun muassa ikonisoinut suomalaisia ‘kansallismuusikoita’ heidän suomalaista kansanluonnetta ja alkoholikulttuuria ihannoivien ja/tai kritisoivien sanoitustensa kanssa. Hänen esille nostamansa muusikot ovat osaltaan olleet luomassa suomalaisuutta, ja ovat itsekin sittemmin päätyneet osaksi suomikuvaa.

Risto Kajo

Jyväskyläläisen kuvataiteilija Risto Kajon piirrostutkielmat suomalaisesta kehosta tuo esille palsamaisen tunnelman suomalaisuudesta. Teoksien selkeys ja raju viivankäyttö piirtävät malleistaan esille enemmän kuin vain visuaalisen ulkokuoren. Jokaisessa ihmiskuvassa on mukana ihminen, usein melankolisena, ja yksinäisenä, haavoittuvana, mutta arvaamattomana.

Kaarina Kuusisto-Lukkari

Kainuulainen käsityöläinen ja taiteilija Kaarina Kuusisto-Lukkari tuo esille vuonna 2006 valmistuneessa teoksessaan tuntemuksiaan ja kokemuksiaan yhdestä suomalaisuuden kulmakivistä ja perisynneistä, viinan juonnista. Teoksessa olevat pullot toimivat kuin muistomerkkeinä kadotetuille sieluille mutta kietoutuvat voimakkaasti myös jokapäiväiseen arkeemme.

Willie Lahti

Willie Lahti on Yhdysvalloista lähtöisin oleva Jyväskylään kotoutunut Suomen kansalainen. Päivätyönään baarimestarina toimiva taiteilija on saanut erinomaisen paikan tarkkailla suomalaista alkoholikulttuuria ja sen lieveilmiöitä. Humoristisen mutta pohjimmiltaan vakavan kuvakielen avulla hän esiin nostaa huomioitaan nykypäivän Suomesta.

Sami Lukkarinen

Sami Lukkarinen on jyväskyläläislähtöinen helsinkiläistynyt kuvataiteilija, joka on suomalaisia uranuurtaja digitaalisen muotokielen tuomisessa maalaustaiteen kenttään. Lukkarisen öljyväreillä toteutetut ‘pikselimaalaukset’ kirkoista ovat sittemmin siirtyneet myös sisällöltään lähemmäksi digitaalista maailmaa, kun taiteilija on alkanut maalamaan internetin kuvamaailmasta löytämiään suomalaisia henkilökuvia. Lukkarinen siirtää arkista sähköistä kuvamaailmaa perinteisen kuvataiteen korkeakulttuuriksi miellettyyn kenttään.

Jyrki Markkanen

Valokuvaaja ja graafikko Jyrki Markkasen valokuvamaailma perustaa tekniikan taiturimaiseen käyttöön ja tarkkaan visuaaliseen tyylitajuun. Hänen kuvat katoavasta suomalaisesta maaseudusta baareineen ja huoltoasemineen sekä dokumentoi Suomea, mutta myös pyrkii tuomaan tietoisuuteen ja pelastamaan näitä ränsistyviä ja katoavia aarteita maaseudulta ja kaupungeista.

Matti Waskilampi

Viitasaarelainen Matti Waskilampi on taiteilijanurallaan ollut oman tiensä kulkija ja järkkymätön yhteiskuntatarkkailija ja -kriitikko, jonka kuvalliset teokset kertovat tarinoita nykysuomesta ja maailmasta yleisesti. Hän nostaa esille uutisvirroista ajankohtaisia, mutta yleiseen hälyyn häviäviä tarinoita, ja tuo ne uudelleen esille maalaustensa kautta.

No comments:

Post a Comment